Kummallinen talo,
auki monta ikkunaa
Niiden suuret silmät
rotkoon tuijottaa

Ja portit avoinna
niin ruosteisina
Kuin irti päässeet
ois ne rautakahleista.

Se talo köyhä on, vaan riisun hevosen
"Hei kuka siellä?" apua saa vain en.
Ei ketään, vain varjot sisään kiirehtää,
Korppikotkat laskeutuu ja kiertää ympyrää´.

Astun eteiseen,
vastaanotto on
Kuin vieras olisin
kutsumaton´.

Ja nuo olennot,
kuin taulut seinällään
Puhumattomat ja
oudot silmistään.

Vaan keskustelu alkaa kummallinen,
Yks tarttuu kitaraan ja laulaa vaikeroiden.
Yks tyyppi kaatuileva varastaa ja juo
Pöytäliinan päällä puukkonsa on tuo´.

Vaan mitä tapahtuu,
miks valot pimenee?
Mikä talo tämä on,
miksei kukaan mitään tee?

Mikä on tää hämäryys,
vangiksiko jään
Taloon ruttotautisten
yksin elämään?

Hei portit avatkaa, sydämenne sulkekaa´.
Kuka emäntäni on, kuka viinin tarjoaa?
Joku lähestyy ja puhuu mulle kuiskaten:
"Oomme aina eläneet ilman seuraa ihmisen:"

"Me syömme ruohoa,
niittyvillan puremme
Kera viinin katkeran
sen alas nielemme

Ja tyhjin sydämin
tässä tuhon talossa
Me rupiin peitetyt
oomme ilman toivoa´."

Hevoseni kiillotin, susilta jo pakenin
Mulle näyttäkää paikka, josta valon löytäisin´.
Mulle näyttäkää paikka, minne mennä saan,
Missä lattia on suora, missä aina tanssitaan´.

"Me emme kuulleet
oo katsos ihmispuhetta,
Vaan aina eläneet
oomme tuhon talossa.

Kuin rotat asuneet,
kunnes aika meidät syö
Kunnes saapuu musta,
sysimusta yö."

Kauas talon löyhkästä tahdon päästä vain
Täyttä laukkaa pakenen, lyöden hevostain.
Ravaa hevoseni sinne, missä ihmisiä on
Missä eletään kuin ihmiset, missä ihmisiä on´.