Unta nään, valon keltaisen,
uniin saapuu haamu.
Kuluu aika, yö hälvenee,
niin muuttaa kaiken aamu.

Vaan ennallaan kaikki on,
taas mua haamu vaanii.
Hoh, hei syytän siitä sadetta,
juon viinaa krapulaani.

Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt
ja mä ryyppään vielä kerran.
Minä kuljen, minä kierrän
tän maani vielä kerran.

Kapakan lautasliinat
hohtaa valkoisina sulle.
Taivas se on köyhille,
vaan linnunhäkki mulle.

Kirkoissakin mun silmiäin
savu suitsukkeiden viiltää.
Ei, jopa kirkoissa,
ei ole kultaa, mikä kiiltää.

Näin lepän vuoren laella,
mun tieni sinne johti.
Juurella sen kirsikka
kauniina niin hohti.

Lohkareella seinämää,
mä lyön, jo toivo itää.
En jaksa, nyt jo tajuan,
ei ole mikään niinkuin pitää.

Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt
ja mä ryyppään vielä kerran.
Minä kuljen, minä kierrän
tän maani vielä kerran.

Näen pelloilla, vain kilejä,
kun kuljen joen uomaa.
En valoa, en varjoa,
en jumalaakaan huomaa.

Tien varrella vain metsän nään,
niin tiheän, niin sankan
ja mestauslavan kirveineen
ja pyövelin niin vankan.

 
 
 
 

 
 
 
 

Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt
ja mä ryyppään vielä kerran.
Minä kuljen, minä kierrän
tän maani vielä kerran.