Ei meidän yllämme ole pohjaton tyhjyys, ei pimeys -
Eikä palkintojen ja rangaistusten luettelo:
Me ihailemme öistä tähtitaivasta
Ikuista tähtikuvioiden tangoa.

Katsomme, kohottaen katseemme taivaalle,
Hiljaisuus, salaisuus ja ikuisuus
Siellä on kohtaloiden valtatie ja vuosisatamme pieni hetki -
Havaittavissa näkymättömien merkkien muodossa,
Jotka voivat suojella ja varjella meitä.

Kuuma nektari helmikuun kylmyydessä -
Kuin makea lohdutus katkeran ryypyn sijasta, -
Valuu hassun Vesimiehen tähtisade
Pohjattoman Kauriin kitaan.

Maailman virta mutkitellen ja jyrkkänä,
Värjäytyen milloin elohopeaksi milloin veriseksi, -
Mutta, tempautuen radaltaan maaliskuiseen hämyyn,
Voimalliset Kalat uivat kutemaan
Maitiaisvirtaa myöten - ylöspäin.

Joulukuinen Jousimies nuolensa loppuun ammuttuaan,
Murehtii ja miettii päänsä puhki, -
Ja ehkä ilman pelkoa telmii Härkä
Valoisissa toukokuisissa metsiköissä.

Elokuusta nälkiintynyt Leijona
Tuijottaa huhtikuiseen Oinaaseen.
Kesäkuussa - kohottaen kädet Kaksosiin,
Hellät neidot Neitsyen merkissä
Muuttavat Vaa’an keinuksi.

Valonsäteet lävistivät pimeyden,
Kuten Ariadnen juoni konkreettisesti, -
Mutta niin Skorpioni kuin salaperäinen Rapukin -
Ovat kaukana ja täysin vaarattomia.

Omaa merkkiään vastaan ihminen ei nurise -
Koska on pelottavaa olla tähtien epäsuosiossa! -
Nämä merkit hän taivaalta tavoitti,
Ja arvometallin näkyviin taottuna -
Ne antoivat salaisuudet saavutettaviksi.