Lyönti, lyönti... Jälleen lyönti...
Ja taas lyönti - no niin
Boris Butkejev Krasnodarista
Vetää kohokoukun.

Nyt hän painaa minut kulmaan,
Tuskin olen päässyt sieltä...
Kun taas kohokoukku - ja minä olen lattiassa,
Ja minulla menee huonosti!

Butkejev ajattelee, että hän murskaa leukaluuni:
Ja on hyvä elää ja elämä on hyvä!

Minulle lasketaan lukua, seitsemässä olen yhä kanveesissa -
Kannattajani itkevät hillittömästi.
Nousen tästä, kumarran ja nilkutan pois,
Ja minulle lasketaan pisteet.

Ei se niin ole, loppuun saakkahan
Minä yritän säilyttää voimani -
Mutta ihmistä kasvoihin lyöminen
On ollut vastenmielistä lapsesta saakka.

Mutta Butkejev ajattelee, että hän pilkkoo kylkiluuni:
Ja on hyvä elää ja elämä on hyvä!

Katsomossa vihelletään ja huudetaan:
"Ota kiinni, hänhän j änistää!"
Butkejev siirtyy lähitaisteluun -
Ja minä puristun kehäköysiin.

Mutta hän luikertelee - hän on siperialainen,
He ovat sitkeän itsepintaisia, -
Ja minä sanon hänelle: "Houkka!
Sinähän väsyt - huilaa jo vähän!"

Mutta hän ei kuule - hän ajattelee, huohottaen,
Että on hyvä elää ja elämä on hyvä!

Ja hän hakkaa yhä - hän on kunnossa, kirottua!
Minä näen, että olen pulassa.
Nyrkkeilyhän ei ole tappelua - se on urheilua
Rehtien ja urhoollisten kesken ja niin edelleen.

No nyt hän pamauttaa - yksi, kaksi, kolme -
Ja itse riistää itseltään voimat, -
Kehätuomari nostaa minun käteni ylös.
Minun, joka en edes lyönyt.

Siinä hän nyt makaaja ajattelee, että elämä on hyvä.
Kenelle on hyvä, kenelle - ei yhtään mitään!