Mihail Hergianin muistolle
Sinä kuljet jäätikön reunaa
Irrottamatta katsettasi huipuista.
Vuoret nukkuvat, hengittäen sisäänsä pilviä,
Mutta puhaltaen ulos lumivyöryjä.

Mutta ne eivät vedä katsettasi puoleensa -
Ikään kuin sinulle olisi luvattu rauha,
Varoittaen sinua joka kerta ennakolta
Kivivyöryistä ja halkeamien irvistyksistä.

Mutta vuoret tietävät - hän joutuu vielä pulaan
Ylimenokohdat peittyvät sumuun ja savuun.
Sinä et ollut poikennut vielä silloin
Maanvyörymien murtokohdista.

Jos sinä olit huutanut apua, -
Kuuluvana kaikuna vastasivat kalliot,
Mutta tuuli hajotti äänet rotkoihin
Kaiku on kuin radiosignaali.

Ja kun kävit taistelusi solan takana, -
Jotta et olisi vihollisen havaittavissa,
Jokainen kivi suojasi rintaasi
Ja itse vuoret asettuivat kuin hartioiksi.

On valhetta, että järkevä ei mene vuorille!
Sinä menit - et uskonut huhuihin, -
Ja niin pehmeni graniitti ja suli jää,
Ja sumu asettui kuin höyheniksi polulle...

Jos sinä jäät ikuiseen lumeen ainiaaksi
Makaamaan - ylläsi kuin läheisten yllä
Kumartuvat vuoren harjanteet
Kaikkein kestävimpänä hautamuistomerkkinä.