Lev Jashnille
Kyllä, tänään olen iskussa, muuta ei voi sanoa - Ihastuneena ulvoo moskovalaisyleisö - Minä katkaisen rauhallisesti vastustajan yrityksen Ja poimin elottomia palloja käsiini. Nyt tuomari määrää rangaistuspotkun toisessa päässä - Toimittajat ryntäävät yhtenä kimppuna maalin taakse. Vain yksi itsepäinen toimittaja selkäni takana ikävöi - Tänään hän odottaa hyvää reportaasia! Anteeksi vain, siinä tulee päällä pukkaus... Saan sen ohjattua sivuun - ja annetaan kulmapotku. Numero 10 laukaisee - asia on niin, Että omalla erikoisella kierteellään Hän voi tuhota meidän nollatilanteemme. Pallo on käsissäni - katsomo menee järjiltään, - Ampukoon numero 10 ovelia vetojaan. Minulle eivät sellaiset ole pitkään aikaan uponneet!.. Takanani vain joku äkkiä huokaisee. Käännähdän - kuulen äänen kameran takaa: "Anteeksi vain kaveri, sinä pilasit minulta hyvän kuvan. Mitä se sinua haittaa, jos - vain epävarma kosketus palloon, - Ja minä saisi hienon valokuvan tehdystä maalista". Minä halusin lähettää hänet hemmettiin - ei onnistunut: Juuri ja juuri onnistuin saamaan pallon vangittua hyppysiini. Mutta tuskin ehdin nousta ylös, Kun kuulen taas: "No, nytkö taas! Kaikkiko sinä torjut, riittää - en saanut maalikuvaani!" "Minä kyllä hyvä toveri, ymmärrän kaiken, Mutta pyydän sivistyneesti: painukaa nyt tiehenne! Niin, siis teille olisi eduksi, jos minä pelaan huonosti, Mutta uskokaa minua - minä en voi auttaa teitä". Siinä taas viilettää numero 10 kanuunalaukauksineen, - Toimittaja mumisee: "Kuuletko, anna hänen iskeä maali! Minä kuvaan perhettäsi lopun elämääni ilmaiseksi!.." Kaveri melkein itkee. Mitähän minun tulisi tehdä?! "Tämähän on sentään jalkapalloa - sanon minä, Sehän on kuin puukolla rintaan - jokainen maali maalivahdille". "Mutta minäpä sinulle toveri maalivahti, Hienon valokuvan j ärjestäsin - Päästä maali - ja minä palkitsen sinut!" Minä taivun kuin oksa toimittajan painostaessa, Epävarmasti menen palloja vastaan... Pyytäisinkö joukkuetovereilta vaivihkaa Että he murskaisivat toimittajan kameran. Mutta hän yhä ruikuttaa. "Tämähän, ystävä, on epäinhimillistä. Sinä, tietenkin voit torjua pallot, mutta anteeksi vain: Sehän on vain pieni hetki, mutta valokuva - on ikuinen. Ole siis rauhallinen, äläkä liikehdi liikaa!" Numero 5 on kaksikymmentäkaksi vuotiaana - jo kuuluisuus. Hän ei juokse, näyttää, että hän tuskin liikkuukaan. Maalin oikeaan kulmaan, hänestä katsottuna, - Siis vasempaan minun kannaltani, - Sinne pallo painuu ja hävyttömästi lepää verkossa. Tällä jaksolla me pelasimme vastatuuleen. Niinpä minä en voinut tehdä mitään... Valokuva on minulla kotona - kaksi kertaa kolme metriä - Kuin todisteena tuosta häpeän hetkestäni. Nyt minä joka kerta kun torjun pallon, ajattelen Montako hienoa valokuvaa olen pilannut!.. Häpeä kiusaa minua kovasti, ei auta vaikka huutaisit! Minä kiroan tuon hetken, jolloin poseerasin valokuvassa.              
© Antti Torvinen. Käännös, ?