Olen varmaan tuhon oma: suljen silmäni - ja näen hänet.
Minä varmaan menehdyn: arastelen, ja sitten huomaan -
Minnepä minä hänen perässään - hän oli Pariisissa,
Ja eilen sain selville - ei ainoastaan siellä!

Oi, millaisia lauluja lauloin hänelle Kaukoidästä! -
Minä ajattelin: vain vähän vielä - ja tulemme sinuiksi, -
Mutta turhaan minä lauloin "Ei kenenkään maasta" -
Hän vähät välittää siitä, millaisia kukkia siellä on.

Minä lauloin vielä muutakin - ajattelin, se lähentää meitä -
Lauloin "Tuosta, joka oli aiemmin hänen kanssaan"...
Mutta, mitäpä hän minusta välittää - hän oli Pariisissa, -
Hänelle varmaan itse Charles de Gaulle jotakin jutteli!

Minä hylkäsin jopa työni - vaikka siinä en ollut kai oikeassa, -
Ryntäsin sanakirjan kimppuun kiihkolla ja kauhulla...
Mutta mitäpä hän siitä - hän on jo Varsovassa, -
Ja niinpä me taas puhumme eri kielillä...

Kun hän saapuu - minä sanon puolaksi: "Tervetuloa,
Ota minut vastaan tällaisena, lupaan etten laula enää..."
Mutta mitäpä hän minusta - hän on jo Iranissa, -
Ymmärsin lopulta: minä en tietenkään hänen perässään kerkeä!

Hän on tänään täällä, mutta huomenna jo Oslossa, -
Minä olen nolossa asemassa, minä olen pulassa!..
Tuo, joka oli aiemmin hänen kanssaan ja hän, joka tulee myöhemmin, -
Yrittäkööt he välillä - minä mieluummin odotan siihen asti!