Luonnonpuistossa (missä nimenomaan - en muista) Eleli ja oleili Pukki - pitkine sarvineen, - Vaikka elikin siellä susien kanssa - ei ulvonut susien lailla - Määki vain pieniä lauluja, kuten Pukki konsanaan. Siellä nyppi vain ruohoa ja kuljeskeli sinne tänne, Häneltä kukaan ei kuullut pahaa sanaa, - Hyötyä hänestä oli yhtä vähän kuin vuohen maidosta, Mutta vahinkoa, myöskään - ei aiheuttanut minkäänlaista. Eleli laitumellaan jossain järven lähellä, - Eikä sekaantunut lainkaan toisten elämään, - Mutta toiset huomasivat tämän vaatimattoman Pukin Ja valitsivat ja nimesivät hänet syntipukiksi! Esimerkiksi Karhu, yllyttäjä, veijari ja kiihottaja, - Loukkaa ja pilkkaa ketä tahansa karhumaiseen tapaansa, - Ja heti paikalla, kun löytävät Pukin, ottavat ja hakkaavat: Pieksävät Pukin sarvineen ja iskevät kipeästi sarvien väliin... Eipä vastustellut tämä, Pukki ressukka, pahantahtoista väkivaltaa, Vaan kesti pahoinpitelyn iloisen ja ylpeästi. Itse Karhu sanoi: "Kaverit, minä olen ylpeä Pukista - Mikä sankarillinen yksilö, voi Pukin turpa!" Sittenn Pukkia alettiin suojella kuin perillistä, - Hänen onnistui päästä jopa kiellettyyn metsään, Näin luonnonpuiston rajojen sisältä pian Sallittiin myös poistuminen syntipukille. Itsekseen Pukki yhä jutteli pukkimaiseen tapaan, Mutta vaivihkaa hän alkoi tehdä pahojaan: Jotenkin sitoi partansa solmuun - Ja pensaan takaa kutsui Sutta senkin ryökäleeksi. Ja kun seuraavan kerran sai syytökset niskaansa - Kaikki vain siitä syystä, että Sudet syödä ahmivat liikaa, - Pukki ikäänkuin vahingossa karjaisi kuten Karhu, - Mutta siihen ei silloin kiinnitetty mitään huomiota. Kun pedot taistelivat jatkuvasti keskenään, Luonnonpuistossa vahvistui vaivihkaa mielipide, Että arvokkaampi kaikkia Karhuja ja Kettuja - Onkin tämä toisten syntejä kantava Pukki! Kun Pukki kuuli tästä - hän otti ja tuli tällaiseksi: "Hei te harmaanruskeat - huutaa - hei te, kirjavat! Minä vien teiltä teidän sudenannoksenne Ja kaikki karhumaiset etuoikeutenne! Näytän teille todellista "Pukin turpaa" metsässä, Määrään asiat sinne tänne oman kaavan mukaan, - Kaikki kieputan sarvillani ja hajotan palasiksi, Ja saatan teidät kaikki huonoon huutoon koko maailmassa! Kukaan teistä ei tule maasta syömään, Joka sorkka kuolette ilman sääliä ja anteeksiantoa, - Vapauttaa synneistään joku - siitä päätän minä: Minähän olen nimittäin - syntipukki!" ...Luonnonpuistossa (missä nimenomaan - en muista) Hallitsee tapahtumia Pukki nyt uudella tavalla: Hän eli Susien kanssa - ja oppi Susien tavoille Ja karjuu nyt kuten Karhu.                
© Antti Torvinen. Käännös, ?