Pitkin Äiti-Volgaa, Joka meitä ruokkii,
Laivat vievät tavaraa.
En minä itseäni repinyt, Enkä minä väsynyt,
Taakka ei ole painava.

Vien laivojani alas Volgaa,
Lasken koskia
Ja katson loivaa
oikeaa rantaa,

Siellä kaisla huojuu
ja taittuu kahtia.
Oikealla ranta leviää,
Vasemmalla kohoaa.

Volga on kuullut lauluja, Hurjempia kuin hurjia.
Sen vettä ovat piiskanneet Vihollisten luodit,
Ja virrannut on joessa Meidän omaa vertamme,
jähmettynyt ruskeaksi vaahdoksi rannoille.

Kauan entisaikoina
Vuosivat karut kyyneleet.
Rannat jyrkät,
rannat loivat,

Poljetut, raastetut
Terävillä hevosenkengillä,
Mutta nyt aallot ovat nuolleet
Pahat haavat.

Mitä teille on tapahtunut, Volgan vanhat kaupungit,
Muureillenne muinaisille, Kukkuloiden kremleille,
Kuin olisivat heränneet Tarujen sankarit
Ja nousseet maasta.

Kourillansa kahmien
Laivat ponnistelevat,
Painavat proomut kiskovat,
Pinnistellen vetävät,

Katsomatta taaksensa.
Ja monen virstan matkalla
jatkuvat jyrkkien jälkeen
Rannat loivemmat.