Minulla on kitara - muistaa poika moni.
Vaikka vapauttani takaisin en saisi,
voitte viiltää kurkkuni, viiltää laskimoni,
säilyttäkää kitarani kielet hopeaiset.

Minä maahan kasvaudun, katoan jo kohta.
Kuka täällä minua, nuorta, puolustaisi?
Tunkeutuvat sieluuni (kipeä on kohde!),
kun vain eivät katkasi kielet hopeaiset.

Kitarani vietiin, vietiin vapauskin.
"Ryökäleitä!" huusin. Yhtä haluaisin,
likaan minut heittäkään, tuleen, kuolintuskiin,
säilyttäkää ehjinä kielet hopeaiset.

Mitä, veljet, tapahtuu? Yöt ja päivät eivät
ilahduta enää. Loppu tulla taisi.
Tappoivat mun sieluni, vapaudet veivät
ja nyt vihdoin repivät kielet hopeaiset.